maanantai 21. tammikuuta 2008

UUSI MAAILMA - VANHA METAFYSIIKKA. Heideggerilaisia ja tantrisia polkuja Terrence Malickin The New Worldiin

"Rakkaus" on yksi niistä metafyysisistä säiliöistä, jotka estävät elämää virtaamasta. Ihminen "hallinnoi" tunteitaan ja halujaan, asettaa Toisen kohtaamisen tielle mielivaltaisia sääntöjä ja rajoja, pakottaa itseään romanttisen tarinan roolihenkilöksi ja "omistaa" kumppaninsa.

Syvältä kumpuava elämä ei näitä ehtoja kaipaa. Niitä luo yhteiskunta, joka pelkää ekstaattisuutta ja transgressiivisuutta. Pyyteettömyys, vaihtoarvosta irtautunut antaminen, vapautunut onnen tavoittelu ja hetkeen tai määräämättömään sitoutunut ajantaju ovat vaaroja sen järjestykselle.


Tehokkaan kokemuksellisena kaavojen iskostajana elokuva on keskeinen "taidemuoto" ihmisen vieraannuttamisessa Rakkaudesta - "rakkauteen". Ns. romanttinen elokuva manipuloi varsinkin nuoria naisia heterotehtaan tuotantotehtäviin.

Toki on toisenlaisiakin elokuvia.

Pasolinin Elämän trilogia (Decamerone, Canterburyn tarinoita ja ennen kaikkea 1000 ja 1 yötä), Oshiman Aistien / Intohimon valtakunta ja Suomessa esimerkiksi Matti Ijäksen Painija käsittelevät ei-välineellistä, ehdotonta, sielullisesti pelotonta ja transitiovalmista aistillisuutta, erosta ja sitä oikukasta tunne- ja halumöykkyä, jonka voima vetää haavoittuvaisenkin ihmisen kuorestaan riskeeraamaan elämänsä sekaantumalla toiseen.

"Luonnon tarkastelun" lisäksi myös Malickin The New World vie "rakkauden" tuolle puolen.

Elokuva on aluksi kuin yhtä pitkää (Thin Red Linesta tuttujen kamera-ajojen ja eksistentiaalisten monologien rakentamaa) johdantoa välittömään, kiitolliseen ja holistis-aistilliseen luontosuhteeseen.

Pian siirrytään kuitenkin Rakkauden voimakkaaseen virtaan, joka kaappaa pyörteisiinsä Colin Farrellin esittämän uuden maailman (Yhdysvaltojen) asukkaan John Smithin ja Q'Orianka Kilcherin esittämän intiaaniprinsessa Pocahontasin.


Smith säikähtää hallitsematonta transitiotilaa, johon Rakkaus hänet ajaa. Hän reagoi pelolla, sitten pakenemalla - sekä Rakkauttaan että vastuutaan. Pocahontaksen mieli alkaa puolestaan hallitsemaan hänen eroottista energiaansa. Hänen suhteensa Smithin lähtöön muodostuu pakkomielteiseksi. Elämänhalu ja -voima hiipuvat.

Smithin, Pocahontaksen ja Rakkauden törmäämistä kulttuurirakenteisiin ja rajoihin on regressiivisten kriitikoiden taholta juhlittu kahden kulttuurin yhteentörmäyksenä. Toki jotakin sellaistakin tapahtuu, kahden maailman pystyttämisen tavan törmäyksen lisäksi, mutta ilman Rakkautta "perimmäisenä kysymyksenä" (sodan ja valtion perustamisen rinnalla) elokuva olisi yksi romanttinen elokuva muiden joukossa. Nyt meillä on Rakkauden tapahtuma, sen inhimillisesti universaalin merkityksen kuvaus (Heideggerin varhaisvaiheen ajattelun hengessä), sekä näkymä siihen miten kipeästi Rakkauden Totuus asettuu "historiallisten kansojen" ja niiden yhteentörmäysten elämänjärjestykseen (Taideteoksen alkuperän esiin nostamiin teemoihin).

Max